Meillä on käytössä Nimenhuuto. Täällä ovat joukkueemme tapahtumat yhteisessä kalenterissa, viimeisimmät tiedotukset ja pelaajien ilmoittautumiset. Hyviä pelihetkiä!

Laji Koripallo
Kotipaikka <ei asetettu>
Jäseniä 22
Petri

Tervehdys kaikille seuraihmisille!
Kiitokset kaikille kuluneesta vuodesta ja kohta käynnistyy kevätkauden pelit. Seuran juniorimäärä on kasvussa ja kevätkaudeksi onkin ilmoitettu uusia joukkueita sarjaan.
Saimme syksyn aikana vihdoinkin koulutettua lisää uusia erotuomareita ja lisäksi seura mahdollistaa jo toiminnassa oleville valmentajille lisäkoulutusta ja tietysti olisi toivottavaa, että saisimme uusia henkilöitä mukaan.
Yksi kriittinen osa-alue ottelu tapahtumissa on jäänyt mielestäni liian vähälle eli osaavat pöytätoimitsijat. Joukkueiden otteluiden lisääntyessä asia vielä korostuu ja pöytätoimitsijoiden määrää olisi hyvä saada lisättyä.
Siinä olisi eri joukkueiden lasten vanhemmille haastetta ja mahdollisuus osallistua varsinaiseen seuratoimintaan.
Huomioitavaa on, ettei ketään ensikertalaista laiteta heti yksin vastaamaan koneen käytöstä tai pöytäkirjan täyttämisestä.
Toivoisin, että lasten vanhemmista löytyisi kiinnostuneita ja tulisivat rohkeasti mukaan toimintaan.

T: Arto Myötyri

Petri

Moi!

Olen lisännyt kevään ottelut ja harjoitukset nimenhuutoon. Pojilla kevääksi ilmoitettu 2 joukkuetta mukaan sarjoihin. Poikien 2013 ja nuoremmat ottelut on nimetty Hokki13 joukkueena ja poikien 2012 ottelut nimetty Hokki12 nimellä.

Vanhempien poikien sarja löytyy alla olevan linkin kautta. Mistä voi käydä tarkastamassa ettei allekirjoittaneelle ole sattunut aikatauluvirheitä.

https://tulospalvelu.basket.fi/category/38777!etekp2324/tables

Nuorempien poikien sarja löytyy alla olevan linkin kautta. Mistä voi käydä tarkastamassa ettei allekirjoittaneelle ole sattunut aikatauluvirheitä

https://tulospalvelu.basket.fi/category/38749!etekp2324/tables

Pelit eivät ole vielä tuolla näkyvissä, mutta tulevat sinne lähiaikoina.

Otteluihin ei ole tulossa hirveästi muutoksia, joten niitä voi laittaa ylös omiin kalentereihin.

Lue loput viestit